✨ Uutuudet juuri saapuneet!Tutustu
$18.58
Victorinox Dual Sharpener teroitin—
$18.58
Tarina
Victorinox Dual Sharpner on pieneen tilaan menevä klipsillinen teroituspuikko kahdella toiminnolla. Keraamisilla kiekoilla varustettu hahlo on tarkoitettu teroitukseen ja sileä teroituskivipinta teroituksen viimeistelyyn tai esimerkiksi koukkujen teroittamiseen. Paino 40g. Pituus 230mm.
• Materiaali: Keraaminen teroituspinta sekä teroituskivi
• Paino 40g. Pituus 230mm
Vuonna 1884 Karl Elsener avasi veitsipajansa Ibach-Schwyziin. Siihen aikaan Sveitsi oli vielä yksi Euroopan köyhimmistä maista. Varhaisina vuosinaan Karl Elsener taisteli alueensa köyhyyttä vastaan luomalla työpaikkoja ja kannustamalla ihmisiä jäämään maahan. Victorinoxin veitsien valmistusmaa on ja tulee aina olemaan Sveitsi.
Victorinox on edelleen perheyritys, vaikka se onkin Euroopan alueen suurin veitsivalmistaja. Suuri osa yrityksen osakkeista on Elsenerin perheen omistuksessa ja loput kuuluvat Victorinoxin voittoa tavoittelemattomalle järjestölle ja voitot jaetaan hyväntekeväisyyteen.
Victorinoxin ympäristöarvojen mukaisesti takuut hoidetaan aina ensisijaisesi korjaamalla ja huoltamalla, ei korvaamalla uudella tuotteella. Victorinoxilla on tuotteen elinikäinen takuu materiaali- ja valmistusvirheille. Käytössä kuluneet työkalut saadaan huollettua vain varaosien hinnalla maahantuojalla Suomessa tai tarpeen mukaan Victorinoxin tehtaalla Sveitsissä.

Yksityiskohdat & Käsityö
Jokainen yksityiskohta on huolellisesti harkittu tarjotaksemme sinulle täydellisen tuotteen.
Description